sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Ratsasteluja

Tiistaina mulla oli taas perinteisesti tunti ja tällä kertaa menin Ilarilla. Ilari oltiin juuri haettu laitumelta, tein perusharjaukset niin kuin aina ja varusteet hepalle. Tämän jälkeen katsottiin edellistä tuntia ja juteltiin niitä näitä. 




Ilari


Sitten koittikin mun tunnin alku haettiin hepat karsinoista ja mentiin maneesiin kiristettiin satulavyötä ja säädeltiin jalustimia ja sitten rampilta selkään. Alkukäyntejä pitkin ohjin maneesia ympäri ja sitten alettiinkin ottamaan alkuraveja ja alusta asti Ilari tuntu jotenkin reippaalta. Sitten itse tehtävään eli mentiin poikkihalkaisijoita ensimmäisenä käynnissä ja aina pysähdys keskelle ja poikkihalkasijalle käännyttässä ja poistuttaessa halkaisijalta takaosakäännöksellä. Ne meni meiltä ihan ok vaikka välillä ilari ei pysähdyksissä malttanu paikallaan pysyä ja takaosakäännöksissä itse tein virheitä välillä pohkeella ja ohjalla mut ihan hyviäkin käännöksiä tuli.




Ravissa takaosakäännökset pois ja pysähdykset sijaan otettiin käyntiin siirtyminen ne meni ihan hyvin, vaikka välillä itse tein liian hätäisen näköisen siirtymisen mutta ihan pehmeitäkin siirtymisiä tuli. Sitten taidettiin ainakin toiseen suuntaan ottaa ravista pysähdyksiäkin.




Laukkaa otettiin niin että ravista käyntiin siirtyminen ja käynnistä laukannosto. vasempaan meillä nousi helpommin väärä laukka ja tehtiin voltti josta uusi laukannosto ja tuli vasenlaukka. Usein saatiin laukka pukkien kera. Mutta ainakin nousi laukka kivan nopeasti ja lennokkaasti. 





Ravia otettiin välissä ennen suunnan muutosta volteilla jossa Ilari meni oikein mukavassa muodossa ja muutenkin oikein mukavasti liikkui. Laukkojen jälkeen vähän vielä volteilla mentiin ravia ja sitten kevyttäravia ympyröillä Ilari liikkui oikein hyvin. Ja sitten vielä loppukäynnit. laitoin tekstien väliin vähän kuvia että olisi kivempi lukea.




Lauantaina menin Tysonin ratsastamaan. Siinä kahdentoista maissa tallille tulin ja lähdin ettimään missä laitumella poika on ja löysin lopulta! :D Herra olikin pyörinyt oikein kunnollalaitumella väristä päätellen. 



Talvella otettu kuva


Vihdoin kun sain puhtaaksi alkoi harjan selvitys, yllättävän helposti tällä kertaa selvitttiin siitäkin. Harja leteille ja varusteet päälle ja lähdettiin kaverin kanssa maasotilemaan minä ja Tyson kärjessä. Ravipätkällä ja laukkapätkillä mentiin herran kanssa vissiin aika lujaa kun eivät meinaneet pysyä perässä takana. 




Maasto meni oikein mukavasti ilman mitään ongelmia ja sääkin oli mitä parhain!



  

maanantai 7. syyskuuta 2015

maastoilemassa

Lauantaina olin taas menossa Tysonilla ratsastelemaan. Suunnitelmissa olisi ollut että oltais koulu menty kentällä. Nurmipohja kentällä oli niin liukas eikä Tysonilla oo nurmihokkeja joten päätin mennä maastoon. Aluksi oli Harjanselvitys urakka jonka jälkeen letit pohjalle ja sitten muut harjailut. Varusteet molemmille päälle ja lähdettiin köpötelemään. 





Heti selkäännousun jälkeen huomasin että pojalle on aivan älyttömästi enegiaa ja vauhdikkuutta. Käyntipätkällä olis halunnu monta kertaa lähteä raviin. Ja ravipätkällä lähettiinkin aika reippaaseen vauhtiin. Laukkaa otettiin niin että käynistä napakka nosto että lähettiin suoraan laukkaan ilman raviaskeleita. Laukassa otettiin vähän myös spurttejakin ja taas vähän kiinni. Sitten tuliin pitkä käyntipätkä kun tuli asfaltti osuus. Asfaltti osuuden jälkeen ravia ja yksi laukka pätkä ja vähän taas ravia, ja loppu matka käyntiä. Oikein mukavasti meni vaikka rekkoja, traktoreita ja kaikenlaisia vaunuyhdistelmiä tuli vastaan. Maaston jälkeen harjailut ja harjan uudelleen selvitys. Vein tarhaan ja kuvailin vähän ja samalla myös muita polleja.



















 Kuvailin puhelimella yhtenä päivänä myös luontoakin, kun näkyi kivasti sumukin.























perjantai 4. syyskuuta 2015

Koulutunti Amoksella

Tiistaina mulla oli taas tunti ja menin Amoksella. Alkukäyntien jälkeen perusverkka alkuraveissa. Alkuravien jälkeeen käyntiin ja ruvettiin menemään keskihalkaisijaa josta ennen pitkää sivua sisemmälle ja uralle väistöä. Käynnissä Amoksen kanssa helposti lähti takaosa edelle väistöä. Käynnissä tuli ajoittaisia hyviä pätkiä. Ravissa ravin ylläpitämisessä ja hevonen suorana ilman että taka osa menee edellä sai olla tarkkana. Laukkaa otettiin ympyrällä ja siinä oli tarkotus vähän työstää laukkaa. lauan jälkeen taas ravissa samaa tehtvää mitä ennen laukkaa. Mutta meni laukan jälkeen vaan paremmin. Harjotusravissa otettiin vielä ympyröitä jossa Amos alkoi liikkuman oikein kivasti. 




maanantai 24. elokuuta 2015

Sunnuntai hevostelua

Menin päivällä tallille Tysonin luokse. Vein sen tarhakaverille ruoan ja siitä samalla otin herran pois tarhasta. Selvitin harjan ja hännän, onneks oli hyvää selvityainetta! Letitin harjan, harjasin ja laitoin ötökkämyrkkyä. Satula selkään suitset päähän ja ulos. Nousin selkään ja lähdettiin tallustelemaan maastoon. Oli kyllä tosi lämmin sää, pitäisi olla satulassa kiinni jonkinlainen vesipullo näillä säillä. Otettiin ravia Tysonnin omassa temmokaaassa vauhdissa. Ja laukkaa, mentiin muuten lujaa! Molemmat tais nauttia pitkästä laukkapätkästä. Käyntiä mentiin asfaltti osuus ja vähän ravailtiin asfalttitien jälkeen. Loppumatka mentiin käyntiä. 



Maastolenkki meni oikein mukavasti ilman suurempia ongelmia ja autoilijatkin oli tänään liikenteessä fiksuja. Maaston jälkeen varusteet pois ja leteistä ponnarit pois. Ulkona sienellä virutus ja kuivaus. Harjan uudelleen selvitys ja takaisin laitumelle. Kuvailin vielä hevosia laitumella ja kissaa joka seuras mua. 



















Siiri ja Helmi ♥






Otettiin vielä hieno selfie kahden varsan kanssa :D


sunnuntai 23. elokuuta 2015

Haaste Hevosbloggaajille






Onnellisuus




Rauhallisuus




Ystävyys



Muistot

Muistoissa tämä ihanuus lämppäri Mopo, jota aikoinaan ratsastin pari vuotta ♥

Yritteliäisyys



Tunnelmallisuus